Eilinen oli täynnä yllätyksiä! Ja kiirettä. Jopa niin kiirettä, ettei kotirouva ehtinyt edes Onnellista Omenapiirasta leipomaan!
Päivän kohokohtiin kuului ehdotomasti se, että Shipping Companymme ilmoitti vihdoin muuttolaatikkomme olevan delivery vaiheessa. Tämä tiesi siis kahden kuukauden piinan ja odotuksen päättymistä, sillä tähän asti olemme kärvistelleet vain matkalaukkujen, niin ja tietysti shoppailun, varassa. Seuraavaksi iski pieni paniikki - missä Wilhelm ja mitä tehdä laatikolla - Ulkomitat 2m x 1,5m ja paino 350 kg. Ei mahtunut taloyhtiömme autohalliin, ovista, hissistä ja käytävästä puhumattakaan. Ei muuta kuin laatikko takapihan kujalle, Wilille soitto, sahat, taltat, vasarat ja pihdit käyttöön ja laatikkoa tuhoamaan! Wilin Kung Fu taidoistakin oli apua sillä aikaa kun itse tyydyin statistin roolissani ottamaan valokuvia.
Nyt on koti täynnä pussukoita ja nyssyköitä. Olo on kuin Jouluna juuri ennen lahjojen avaamista. Olen myös onnellinen, että saan katkaistua tämän kahden kenkäparin kierteen ja pääsen vapauttamaan aarteeni lattialla odottavista kymmenistä ja kymmenistä kenkälaatikoista!
Eilisen iloisiin yllätyksiin kuului myös kahden ihastuttavan naapurimme tapaaminen. Ensimmäinen oli valloittava rouva Mary, joka tuli pitämään minulle seuraa Wilin harjoitellessa Kung Fu liikkeitään laatikon kanssa. Rouva kertoi kahdesta suomalaisesta ystävästään sekä pohjoismaista arkkitehtuuria esittelevästä näyttelystä tässä ihan lähellä, Ballardissa. Jouduimme jatkamaan laatikkoprojektiamme, mutta muutaman tunnin kuluttua rouva tuli takaisin kirjekuoren kanssa. Hän oli kirjoittanut meille kirjeen, jossa toivotti meidät tervetulleeksi uuteen kotiimme. Samalla hän kutsui meidät veirailulle heidän kesähuvilalleen, Whidbey Islandiin. Kirjekuori sisälsi myös kutsun arkkitehtuurinäyttelyyn, joka selkeästi oli avoin vain kutsuvieraille. Tämä ihastuttava Rouva kutsui itseään meidän amerikkalaiseksi isoäidiksemme, joka pitäisi miestä huolta nyt kun omat perheemme ja ystävämme ovat niin kaukana. Tässä kohtaa en enää pystynyt pidättelemään kyyneleitäni!
Toinen hauska tapaaminen oli naapurimme Prof. George Huntin kanssa. Wili törmäsi häneen ala-aulassa, jonka jälkeen löysimme itsemme herran Penthousen olohuoneesta siemailemasta viiniä (itse sain tosin vain alkoholitonta olutta :) ja nauttimasta asunnon huikaisevista näkymistä! George kertoi olevansa biologi ja työskentelevänsä Washingtonin yliopistossa erilaisten ilmastonmuutosta käsittelevien projektien parissa. Hän ja hänen vaimonsa tiesivät yhtä ja toista Suomesta ja Pohjoismaista. Georgin vaimo oli myös ommellut suomalaisen kansallispuvun, mikä tuntui meistä tietysti aivan käsittämättömältä. Tapaamisemme poiki myös kutsun viikonlopun Folk Music festivaleille, jonne piipahdamme perjaintai-iltana. Georgilla oli myös mielenkiintoisia ideoita oman työnhakuni ja urani suhteen. Mahdollisuudet ovat monet tässä miljoonien mahdollisuuksien maassa.
Ulkona loistaa pilvetön taivas ja lämpötila on jo näin aamutuimaan +22 astetta. Elämän vaikeita valintoja: lähteäkö puistoon retkelle vai jäädäkö kotiin purkamaan laatikoita? Jos jään kotiin, voisin avata parvekkeiden ovet ja ottaa taukoja auringon paisteessa. Ja mitä tuli Wilille luvattua aamulla? Ai niin ja meille on tulossa vieraita lauantaina. Kai on viisainta unohtaa retket ja jäädä vain kotiin purkamaan...
Taidan aloittaa niistä kenkälaatikoista!
Hei Paula,
ReplyDeleteTeillähän näyttää menevän siellä oikein mukavasti.. Ja onnea myös tuosta onnellisesta perheasiasta.. :)
terv,
Niko